Logo
Tuli vain mieleeni
Ajatuksia

Ajatuksia

Elämän rikkaus

Kiitos niistä kommenteista, joita MV-lehden sekä ”Suomi ensin”- ja ”Rajat kiinni” -ryhmien (ynnä muiden vastaavien ryhmittymien) jäsenet / kannattajat ovat viimeisen parin vuoden aikana sosiaaliseen mediaan jättäneet. Niiden perusteella on suomalaisesta kulttuurista paljastunut jotain sellaista, jonka pitikin tulla esille. Ajatuksista tulee sanoja ja sanoista tulee tekoja; moni ihminen on avoimesti, omalla kasvollaan ja nimellään, tuonut esille sen, miten hän toivoo toiselle ihmiselle väkivaltaista tapahtumaa tai kuolemaa. Jos ihmisen sisällä on näin voimakas inho ja viha toista ihmistä kohtaan, jota hän ei tunne millään tavalla, on mielestäni kyseessä sellainen mielentila, joka on syytä tutkia.

Jos taustalta löytyy jokin mieleen liittyvä häiriö, siihen löytyy varmaankin sopiva hoito ja/tai lääkitys. Jos taas henkilö todetaan terveeksi, niin silloin sovellettavaksi voi tulla esimerkiksi Suomen Rikoslain 10 § ”Kiihottaminen kansanryhmää vastaan”:

”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Joissain kohdin on varmaan kaivettava esille myös Rikoslain 21. luku, missä määritellään rangaistavaksi jo henkeen tai terveyteen kohdistuvan rikoksen valmistelu ja siihen yllyttäminen.

Kyllä, valitettavasti rikoksia tapahtuu, mutta niitä tekevät ihmiset. Samoin tapahtuu valtavan hyviä asioita, joissa toista autetaan, asioita kehitetään eteenpäin ja työpaikkoja luodaan ja näitäkin tekevät ihmiset. Sinä tai minä, ihonväristä tai sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, uskonnollisesta vakaumuksesta tai poliittisesta kannasta riippumatta.

Jalanjälki hiekassa

Kenen jalanjälki kuvassa on? Ei aavistustakaan – se voi olla kenen tahansa, mutta minun se ei ole. Varmasti voin sanoa vain sen, että jäljen on jättänyt ihminen. Mutta kuka? Mistä hän on tulossa, minne menossa ja millaisin ajatuksin? Olisi mielenkiintoista tietää! Jos jotain en ymmärrä tässä elämässä, on se haluttomuus ja kyvyttömyys rakentavaan yhteistyöhön ja toista ihmistä kunnioittavien käytöstapojen noudattamiseen. Molemmin puolin. Tämän elämän rikkaus ja kehitysmahdollisuudet ovat ihmisissä, heidän välisissä kohtaamisissa ja hyvässä yhteistyössä.

 

(featured image: academichelp.net, text image: pixabay.com)

Leave A Comment