Logo
Tuli vain mieleeni
Ajatuksia

Ajatuksia

Minä itte – samassa veneessä kanssasi

Kirjailija Oren Arnold listasi kerran lahjasuosituksia:

Viholliselle anteeksiantosi. Vastustajalle suvaitsevaisuutesi. Ystävälle sydämesi. Asiakkaalle palvelusi. Jokaiselle ihmiselle armeliaisuutesi. Jokaiselle lapselle hyvän esimerkkisi. Itselle kunnioituksesi.

Kuluneen vuoden aikana nuo sanat ovat olleet mielessäni ja olen miettinyt sitä ominaisuutta, mikä toteuttaisi tuon yhtälön. On helppo sanoa, että itseään kunnioittava ihminen pystyy kunnioittamaan muita, nousemaan vihan yläpuolelle ja toimimaan hyvänä esimerkkinä. Vaikeampi sen sijaan on sanoa, miten ihmisen saisi kunnioittamaan itseään.

Syvälle suomalaisuuteen on iskostettuna monia iki-ihania lauseita, kuten ”kell’ onni on, se onnen kätkeköön” tai ”itku pitkästä ilosta”. Näiden päälle on katajainen kansa itsesäälissään yrittänyt rakentaa; ja hyvin onkin rakentanut, kun katsoo suomalaista yhteiskuntaa maailmanlaajuisessa kontekstissa tänään; mutta siitä huolimatta ”ei pidä ylpistyä”.

Suomalainen kulttuuri on mielenkiintoinen yhdistelmä itsenäisyyttä ja yhteisöllisyyttä. Minulle itsenäisyys ilmenee lupana yrittää ja mahdollisuutena toteuttaa itseään, mutta toki välillä myös ”ei tartte auttaa” –mentaliteettina. Suomalainen yhteisöllisyys näyttäytyy itselleni varsin usein viisautena tehdä yhdessä silloin, kun on sen aika. Kunnioitamme omaa päätäntävaltaamme ja haluamme pitää siitä mahdollisimman pitkälle kiinni, mutta olemme riittävän viisaita nähdäksemme yhteistyön voiman.

Työ on iso osa elämäämme ja sen vaikutus muuhun elämään on valtava. Korostunut itsenäisyys ja varsin säästeliäästi toteutuva yhteisöllisyys saavat helposti aikaan sen, että onnistuminen työssämme määrittelee itsellemme antamamme arvon. Tätä korostaa työyhteisöissä oleva palautekulttuuri, joka kiittää säästeliäästi, mutta muistaa huomauttaa virheistä. Tällaisessa kulttuurissa on helppoa jäädä epäonnistumisten hetkellä murehtimaan omaa surkeuttaan ja riittämättömyyttään – ja kuinka hyvin se näkyykään työkavereille ja asiakkaille, perheestä puhumattakaan!

Koska ihmisyyden syvimpiä ominaisuuksia on halu onnistua ja olla arvostettu, on avain itsensä kunnioitukseen lopulta myös yhteisöllinen asia, vaikka emme sitä helposti myöntäisikään. Annammeko kiitosta, kun sen aika on? Annammeko toisillemme korjaavaa palautetta vai parjaavaa kolautetta? Pystymmekö kunnioittamaan ihmistä itsessään, vaikka olisimmekin tekemisen tavoista eri mieltä? Arvostavan yhteisöllisen kulttuurin rakentaminen on mahdollista, mutta kaikki mikä vaatii kulttuurista säätöä, on haastavaa. Silti tehtävissä.

Suomen 100-vuotisjuhlavuoden aikana pohditaan paljon menestyksen avaimia. Hyvinvointi, menestys ja kehittyminen – niin yksittäisen ihmisen, työyhteisön kuin yhteiskunnankin kohdalla – edellyttävät yhteisöllisyyttä ja yhteistä arvostusta, mutta myös itsenäisyyttä ja omaa vastuunottoa. Menestyksen vastuuta ei voi siirtää itseltä pois, sillä kaiken muutoksen päävastuu on edelleen ihmisellä itsellään. Miten pystyisimme kuitenkin yhteisöissä tukemaan tarvittavaa henkilökohtaista vastuunottoa ja muutosta? Hyvinvoivat yksilöt muodostavat menestyvän yhteisön ja molemmat tarvitsevat toisiaan.

 

1 Comments
    • Sari
      Mar 3, 2017 at 7:48 PM / Reply

      Tero,
      koskettavia sanoja ja syvälle menevää pohdintaa. High five and respect!

Leave A Comment